Keväisenä tiistaina 9.4. suuntasimme keskipäivällä Tampereen Lappiin yritysyhteistyövastaavamme järjestämälle vierailulle tutustumaan Naistenlahden voimalaitoksen toimintaan. Kaikkien päästyä paikalle kuuntelimme hetken laitoksen historiasta ja teknisistä yksityiskohdista. Innokkaimmat esittivät kysymyksiäkin. Ennen kierrokselle lähtemistä asensimme kypärät päähän, huomioliivit niskaan ja Tampereen Rakentajakillalta lainatut turvakengät jalkaan (kiitos TARAKI <3).

Exergialaisia Naistenlahden voimalaitoksella

Kierroksemme alkoi valvomosta, jossa kahdentoista tunnin vuoroissa seurataan Naistenlahden voimalaitoksen ja Tammerkosken vesivoimalaitosten toimintaa. Vuoro näytti sujuvan ilman suurempia kommervenkkejä radion soidessa taustalla. Tietokoneen ruudulta ja videokameran kuvasta pystyi havainnoimaan koko prosessia fiksusti neljän seinän sisältä. Valvomon ikkunasta näkyy turbiinihalli. Oppaamme osoitti ohimennen tästä Itä-Saksalaisesta insinööritaidonnäytteestä tärkeimpiä kohtia, jotka olimme nähneet aulassa olevissa kuvissa ja pienoismallissa.

Suuren osallistujamäärän vuoksi jakaannuimme kahteen porukkaan ja lähdimme kiertämään laitosta eri suunnista. Allekirjoittanut lähti kulkemaan prosessia ”oikeaan suuntaan”, joten ensimmäiseksi kuljimme kohti polttoaineen vastaanottoa. Katselimme kuorma-auton tyhjentävän lavansa vastaanottoaseman kuoppaan, josta polttoaine siirtyi kuljettimella seulan ja murskaimen kautta siiloon. Naistenlahti 2 polttaa pääasiassa puuta ja turvetta 60/40-suhteessa, jonka on havaittu olevan sekä taloudellinen, että polttoteknisesti toimiva suhde.

Seuraavaksi siirryimme kattilarakennukseen ihmettelemään katosta roikkumaan ripustettua leijukerroskattilaa. Noin kolmenkymmenen metrin korkeudesta kuljimme kattilan humistessa alas tutkiskellen putkia, joissa kulki vuoroin vettä, höyryä, maakaasua ja kiinteää polttoaineseosta. Maan tasalta löytyi viimein joukko puhaltimia, joiden ulina ajoi meidät nopeasti ulos ja seuraavaan rakennukseen. Laitoksen lämpöteho on noin 120MW ja sähköteho 60MW. Laitoksen keskeinen asema lähes kaupungin keskustassa on toisaalta rasite, mutta toisaalta kaukolämpöverkon kannalta erittäin hyvä asia.

Savukaasut puhdistetaan Naistenlahdessa sähkösuodattimilla ja savukaasupesurilla. Pesuri on osoittautunut hyväksi investoinniksi, sillä sen avulla saadaan poistoilmasta lähes ilmaiseksi lämpöä talteen. Sivuseikkana piipusta poistuva ilma on tietysti puhtaampaa, kun pienhiukkaset ja rikin oksidit otetaan talteen ja puristetaan massaksi jätelavalle.

Pääsimme huollon vuoksi avoinna olleiden ovien ansiosta näkemään myös Naistenlahti 1 -kaasuturbiinin kosketusetäisyydeltä. Siinä laitoksessa tosiaan on pienessä paketissa paljon jytyä! Maakaasun verotuksen muutosten vuoksi maakaasukombi ei ole enää Tampereen Sähkölaitoksen aktiivisessa käytössä vaan on myyty Fingridille tehoreservilaitokseksi.

Kaiken tämän jännän ja nannan jälkeen kokoonnuimme vielä ulos yhteiskuvaa varten. Kierroksen aikana havainnoin sekä enemmän että vähemmän palamistieteitä harjoittaneiden excuilijoiden löytäneen jotain mielenkiintoista katseltavaa ja kysyttävää. Käytännön tutustuminen pelkästään laitoksen mittakaavoihin antaa kenelle tahansa märkiä uni… terveen kunnioituksen energiantuotantoa kohtaan. Kierroksen päätteeksi puheenjohtajamme alkoi jo suunnitella seuraavaa excukohdetta.

Exergian puolesta haluaisin kiittää Tampereen Sähkölaitosta vierailusta!

Iiro Parhankangas

ATK-toimihenkilö, Exergia ry

Kevätexcumme suuntasi tällä kertaa bussilla kohti Turkua ja Meyerin telakkaa. Ekskuilijoita oli tällä kertaa matkassa 14 kappaletta. Meyerillä meille pidettiin yleinen yritysesittely ja briiffaus energia-asioihin heidän näkökulmastaan. Käytännössä tämä tarkoitti tutustumista laivojen moottorien ohjaukseen ja päästöihin. Lounastimme Meyerin tiloissa jonka jälkeen lähdimme bussikierrokselle telakka-alueelle. Liikennettä oli jos jonkinlaista ja pari isoa risteilijää oli ”satamakanavassa” valmistumassa.

Kierroksen jälkeen hyvästelimme esittelijät ja suuntasimme kohti Turun keskustaa. Aurajoen rannassa meitä odotti Elomaticin toimisto. Siirryimme kuitenkin valkoiselta talolta vähän kauemmas kohti merta Elomaticin koulutustiloihin. Tarjolla oli pientä purtavaa ja kahvia. Elomaticin toimintaan liittyen meille vedettiin monta mielenkiintoista esitystä.  Yksi esittelijöistä oli perustanut savukaasupesureita valmistavan Caligo Industries-nimisen yrityksen ja jutteli pitkän aikaa kaikenlaista mukavaa energiatekniikkaan liittyen.

Mukava reissu juuri ennen Wapun rientojen alkamista!

Exergia järjesti yrityssaunan Teekkarisaunalla neljän vierailevan yrityksen voimin. Tarjolla oli juotavaa ja syötävää. Paikalla olleet yritykset ja heidän edustajiensa esitykset olivat mielenkiintoisia ja ne venyivätkin neljännelle tunnille. Osallistujia oli parhaimmillaan 38 henkeä.

Yritykset esitysjärjestyksessä:

Andritz Hydro

FS Dynamics

Koja

Tampereen Sähkölaitos

Andritz Hydro esittäytyy

Esitysten jälkeen sai jatkaa vapaata seurustelua tai siirtyä saunan varsin lämpimille lauteille.

Kaikkiaan varsin onnistunut ilta, kiitokset yrityksille ja kävijöille!

Kerho etsii nyt innokkaita ja reippaita teekkareita toimareiksi
järjestääkseen reissuja ja tapahtumia jäsenistölleen hallituksen tukena.

Toimihenkilökausi kestää vuoden loppuun ja sisältää mm. puuhailua
saunailtojen ja excujen parissa yhdessä hallituksen kanssa. Toimarinimikkeitä
voivat olla esim. nettivastaava, emäntä, lämmittäjä,
alumnivastaava sekä yritysvastaava. Vaikka mikään näistä ei tuntuisi
sopivalta mutta toiminta kiinnostaa silti, kannattaa ilmaista innokkuutensa.

Täten siis julistetaan toimarihaku alkaneeksi!

Ilmoita kiinnostuksesi kerhon hallitukselle.

Tee se jo tänään tai viimeistään 22.1.2010.

Terve Exergialaiset!

Maanantaina 7.12.2009 pidettiin kerhon vuosikokous, jossa valittiin hallitus vuodelle 2010. Hallituksen kokoonpano on tulevana vuonna seuraava:

Puheenjohtaja
Juha Suvanto
Varapuheenjohtaja
Tuomas Vanhanen
Sihteeri
Mikko Kontula
Rahastonhoitaja
Aino Leppänen

Hallitus aloittaa toimikautensa heti vuoden vaihtuessa ja ensimmäiseksi hallitus hakee itselleen avuksi toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen toimihenkilöitä.

Joten jos Exergiassa toiminen kiinnostaa, seuraa sähköpostiasi joulun jälkeen ja ilmianna itsesi, sekä kaverisi (?) toimihenkilöksi vuodelle 2010!

Oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä riehakasta vuoden vaihdetta kerhon jäsenille!

Jouluterveisin Exergian hallitus 2009