Syysexcu ’19: Helen & ST1 Deep Heat

Syysexcursiomme oli selvästikin jäsenistölle hyvin hypetetty, sillä 30:n hengen ilmoittautumismäärä tuli täyteen vauhdilla, joka yllätti hallitustakin hieman. Torstaina 24.11.2019 bussimme starttasi kohti Helsinkiä aamuvarhain kello kuusi reikä reikä, kun kaikki olivat olleet virkeänä ajoissa liikenteessä ja viimeisenä odoteltiinkin enää kerhon hallituksen puheenjohtajaa. Hyvä!

Rauhallisen menomatkan jälkeen aamu starttasi kunnolla Sörnäisissä, jossa pääsimme tutustumaan Katri Valan lämpöpumppulaitokseen, joka oli ensimmäisen excuisännän Helenin kohteista ensimmäinen. Laitos tuottaa tulevaisuudessa yhä enemmän kaukolämpö- sekä -jäähdytystehoa Helsingin alueelle jätevesistä talteen otetun lämmön avulla: olimme nimittäin yksi viimeisiä vierailevia seurueita laitoksella ennen uuden pumppujärjestelmän asennuksen aloittamista, ja laitoksella olikin jo jalusta uutta pumppua odottamassa. Näimme laajalti jo olemassa olevia pumppu- ja lämmönvaihdinjärjestelmiä sekä kuulimme kaupungin maanalaisesta tunnelijärjestelmästä, joka kytkeytyy kaukolämpöverkon lisäksi muuhunkin kaupunkisuunnitteluun.

Yksi valtavista lämpöpumpuista Katri Valan lämpöpumppulaitoksella

Seuraavaksi lounastettiin Hanasaaren voimalaitoksella, jonka jälkeen saimme kuulla Helenin tulevaisuuden investoinneista ja hiilineutraaliussuunnitelmista. Tätä seurasi kierros voimalaitoksen puolella ja valvomossa. Lämpökattiloita laitoksella oli kaksi, joista toinen oli huollon vuoksi seisokissa. Tämä oli ihan ok, koska joillain oli vaatetta vähän tukevammin päällä ja tarkeneminen oli vähintään riittävää tulipesän vieressä jo toisessa hallissa. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä hieman vanhemman mallin voimalaitos vielä toiminnassa. Hanasaaren voimalaitos on nimittäin nykysuunnitelmien mukaan määrä sulkea energiantuotannon osalta vuonna 2024 osana Helenin hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista.

Täyden vatsan lisäksi matkaa jatkamaan ei tarvinnut lähteä tyhjin käsinkään, kun yhdistyksellemme lahjoitettiin kotiin viemisiksi mitä hienoin murikka arvokasta kivihiiltä, jolle keksitään varmasti jotain hyvää käyttöä. Jos ei muualla niin kokeillaan vaikka saunan pesää!

Hanasaari B:n kattila on tietenkin Tampereelta kotoisin

Viimeisenä kohteena ennen retken päätöstä pääsimme Espoon Otaniemessä St1:n tarjoamalle esittelylle heidän Deep Heat -pilottihankkeeseensa: geotermiseen lämpölaitokseen tutunlaisen kaukolämpölaitoksen kylkeen. Projektiin kuuluu lajissaan maailman syvimpien reikien poraaminen lämmön talteenottoa varten: noin 6,5km syvyyteen. Valmiin laitoksen odotetaan tuottavan kaukolämpöä noin 40 MW teholla. Rei’istä yksi oli vierailullamme vielä porauksessa, emmekä päässeet ihan pääkallopaikalle katsomaan työtä, mutta vanhan lämpölaitoksen sisällä saimme tutustua muun muassa maaperänäytteisiin kilometrien syvyyksistä ja kuulimme muun muassa tulevan laitoksen toimintaperiaatteista, porauksen käytännön toteutuksesta, seismisestä valvonnasta ja maaperänäytteiden tutkimisesta. Valokuvia ei pilottihankkeen arkaluontoisuuden takia tullut kohteesta napattua.

Excuilijat keksivät esimerkillisen paljon kysymyksiä työntekijöille ja miehet vastailivat kärsivällisesti. Kun aloimme hajaantua pikkuhiljaa lähtöä varten, toteutuikin vielä noin 20 minuuttia pitkä spontaani pienryhmäsessio, jossa päästiin vielä hieman vapaammin juttelemaan aiheesta kolmen eri työntekijän kanssa erikseen. Allekirjoittanut ainakin koki oppineensa paljon, kun ei itse St1:n projektista eikä liiemmin geotermisistä lämpövoimaloistakaan ennakkoon tiennyt paljon mitään.

Kotoiseen Hervantaan päästiin palaamaan puoli kuuden maissa. Sanoisin, että kyseessä oli ihan hyvin käytetty ja tehokas vajaa 12-tuntinen pääkaupunkiseudulla. Tästä on hyvä jatkaa.

Exergia kiittää Heleniä ja St1:stä vierailuista sekä bussikuskia turvallisista kyydeistä!

Teemu Uusitalo
Yritysyhteistyötoimihenkiö, Exergia ry