Kevätexcursio 20.4.2018

”Haloo, haloo”, vastasin puhelimeeni. ”Olisimme kiitollisia, jos järjestäisit porukan exculle, sillä yksikään hallituksesta ei tule paikalle”, ääni telefoonissa virkkoi. Vai niin. No, mikäs siinä.

Niin koitti aurinkoinen perjantai, ehdottomasti kevään hienoin päivä siihen mennessä, kun hurja joukkomme kävi matkaan. Nakkasin turvakenkäni jalkaan ja löntystelin bussipysäkille. Osa exculle osallistujista kaasutteli paikalle henkilöautoilla, ja muutama ihminen, minä mukaan lukien, käytimme maan mainion TKL:n palveluita. Suuntasimme kohti Lielahden voimalaitosta, jota Tampereen Sähkölaitos pyörittää. Tyylikkäästi bussi-ihmiset, minä mukaan lukien, olimme muutaman minuutin myöhässä. Ei haitannut. Suuntasimme kohti auditoriota, jossa saimme lyhyehkön briiffin Tampereen Sähkölaitoksen toiminnasta sekä katsoimme seitsemän (7) minuutin videon Sähkölaitoksen tekemästä energiakäänteestä. Tutkailimme myös Tampereen kaukolämmön ohjausjärjestelmää.

 

Kuva 1: Unohtui.

Tämän jälkeen pääsimme kierrokselle voimalaitosalueelle. Kävimme ihmettelemässä maakaasuturbiinin polttokammioita, jätelämpökattiloita sekä höyryturbiinia. Kierros päättyi valvomoon, jossa operaattorit vielä esittelivät sitä. Mielestäni excursio oli onnistunut, ja saimme hienoa dialogia aikaiseksi. Kiitos Tampereen Sähkölaitokselle sekä muille järjestäjille!

-Jere ”JJ” Jakonen (evp.)